Kuplautuja tarvitsee apua
Muistan törmänneeni kuplautumiseen ilmiönä ensimmäisen kerran yliopistossa. Fuksimatematiikan luentojani piti pitkän uran tehnyt professori, joka sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Periaatteessa liitutaulu opetusvälineenä oli hyvä ja kaavojen johtaminen luennoilla oli kivaa, siitähän tykkäsin lukiossakin. Nyt en vain tajunnut opetuksesta mitään. Tyhmyyden tunnetta lisäsi, kun huomasin osan opiskelijoista ymmärtävän proffan höpinät.
Tyydyin nielemään tyhmyyteni, kunnes samaisesta professorista keskusteltiin fysiikan harkkaryhmässä. En ollut yksin tyhmyyteni kanssa. Fysiikan professorimme analyysi matematiikan proffasta sai minut ymmärtämään, mistä todella oli kyse:
Hän on liian edistynyt omalla alallaan, jotta voisi opettaa yliopiston perusmatematiikkaa ymmärrettävästi.
Aivan! Proffa eli matemaatikkokuplassa, jossa yliopiston perusmatematiikka on ollut vuosikymmeniä itsestäänselvyys hänelle ja kollegoilleen. Miten sellaisesta kuplasta pääsisikään laskeutumaan fuksin ymmärryksen tasolle?
Mitä proffa edellä sitä sisällöntuottaja perässä
Ikäväkseni huomaan kompastuvani samaan miinaan itsekin: Kirjoitan blogeja, jotka eivät ihan natsaa kohderyhmääni. Annan tarjouksia, joiden sisältö jää ostajalle epäselväksi. Yritän myydä palvelua, jonka perusteet ovat minulle niin itsestäänselviä, etten ymmärrä käydä niitä riittävän hyvin läpi. Joka päivä keksin niin monta kehittymisen paikkaa omassa viestinnässäni, että se alkaa jo uuvuttaa.
Somessa puhutaan some-kuplista: ympäröimme itsemme ihmisillä, jotka jakavat omat näkemyksemme. Jaamme ja fanitamme vain omaan maailmankuvaamme sopivaa sisältöä. Omaan some-kuplaan harvemmin etsitään haastajaa, joka auttaisi näkemään kolikon toisen puolen. On kivempi viettää vapaa-aikaa keskustellen samanhenkisten ihmisten kanssa.
Saman ilmiön voi havaita organisaatioiden sisäisessä viestinnässä: henkilöstölle kerrotaan liiketoiminnan talousluvuista upein pylväsgraafein, mutta unohdetaan kertoa, mitä luvuista sopisi päätellä. Markkinoinnin tekeminen näyttäytyy kivana some-puuhasteluna, mutta kukaan ei ymmärrä siihen vaadittua suunnitelmallisuutta tai sen tuomia tuloksia.
Kuplassa elämisen vaarana on ajatusten monimutkaistuminen ja samalla yksipuolistuminen: oman alan ympyröistä ymmärtää jatkuvasti enemmän, joten pitää itsestäänselvänä, että koko maailma tuntee vähintäänkin alan perusteet. Samoin kuin matematiikan professorini ja minä, kuka tahansa asiantuntija kadottaa kyvyn yksinkertaistaa, jos pyörii omassa kuplassaan liikaa.
Kuplasta kuplaan
Omassa työssäni kohtaan päivittäin ainakin seuraavanlaisia kuplia ja haasteita:
- elän viestintäasiantuntijakuplassani, jossa haasteenani on yksinkertaistaa oma hullun professorin viestintäni ostajalle sopivaksi
- elän asiakkaani viestintäasiantuntijakuplassa, jossa haasteenani on yksinkertaistaa ja selkeyttää asiakkaani viestintää samalla, kun opin asiakkaani liiketoiminnasta jatkuvasti lisää
- elän asiakkaan ostopersoona -kuplassa, jossa opin hyvin spesifejä syitä ostamiselle, mutta samalla haastan itseäni pohtimaan muita mahdollisia ostoperusteita asiakkaani palveluille
Kuplista viimeisin on ehkä haastavin ymmärtää. Olen itsekin havainnut sen olemassaolon vasta hetki sitten. Huomaan esimerkiksi unohtavani, että pelillistäminen, mobiilisovellukset, hakukoneoptimointi, tekoäly, lisätty todellisuus, virtuaalitodellisuus tai IoT eivät ole tuttuja tai haluttavia asioita kaikille. Kaikki eivät vielä hahmota niiden mahdollisuuksia oman yrityksensä liiketoimintaan saati, että olisivat harkinneet näiden palveluiden ostoa.
Omassa kuplassani nämä asiat sen sijaan ovat jo arkipäivää joko asiakkaideni, asiakkaideni asiakkaiden tai omien kiinnostuksen kohteideni kautta. Sisällöntuottajana haastavinta onkin asettua asiakkaan ostajan asemaan ja pohtia, millaisia erilaisia kuplia markkinassa leijuu: kuinka viestinnästä saadaan riittävän yksinkertaista asiaan perehtymättömille, mutta toisaalta riittävän yksityiskohtaista ostoprosessissaan pidemmällä oleville.
”Assumption is the mother of all fuck-ups”
Onneksi yhden sisällön ei tarvitse palvella jokaista kuplaa ja kuplautujaa. Monesti yritykset onnistuvat palvelemaan jo asioihin perehtyneitä viestinnällään hyvin. Asioihin perehtyneet näet leijailevat lähes samansisältöisissä kuplissa kuin yritykset itse, joten monimutkaisempikin sisältö löytää perille kuplaan.
Kuplautujan varsinainen haaste on tarjota riittävän yksiselitteistä sisältöä asioihin perehtymättömille: niille, jotka eivät vielä ymmärrä haastaa ajatteluaan tai toimintatapojaan.
Liiketoiminnan näkökulmasta vaarallisin kuplautuminen on, kun ostaja ei ymmärrä, mitä on ostamassa ja myyjä ei ymmärrä, mitä on myymässä. Etenkin verkkosivustototeutuksissa törmään tähän ongelmaan alvariinsa: ostaja ei ymmärrä vaatia myyjältä asioita, jotka olisivat sivuston tulevaisuuden kannalta elintärkeitä. Toisaalta myyjä ei ymmärrä ehdottaa asiakkaalle elintärkeyksiä, koska olettaa asiakkaan perehtyneen tarpeisiinsa riittävästi.
Kuten jo edellisessä elämässäni järjestelmäkehityksessä aina totesimme: olettamus on kaikkien emämunausten äiti (lainaus Kaappaus merellä -elokuvasta). Ostajan pitäisi aina perehtyä ostettavaan kohteeseen riittävästi, jotta osaa vaatia tarpeisiinsa sopivaa palvelua. Toisaalta myyjän pitäisi olla riittävän valveutunut ymmärtämään, ettei kaikkien ostajien tietopohja ole riittävä palvelun ostamiselle.
Haastankin sinut miettimään, miten ajatukset saisi pidettyä mahdollisimman avoimena oman alan kehitykselle ja toisaalta eri tasoisten ostajien palvelulle? Vai onko ostaminen aina ostajan vastuulla: jos et ymmärrä mitä olet ostamassa, omapa on häpeäsi?